Maine kiistelee: kuka saa metsästää metsän kuningasta – ja millä hinnalla?

Hirviuutisten tutkalta tämä oli lipsahtanut aiemmin! Mainessa on käyty keväällä kunnon poliittinen taistelu siitä, kenen käsiin hirvenmetsästysluvat päätyvät – ja millä ehdoilla. Osavaltion lainsäätäjät hyväksyivät viime viikolla uudet rajoitukset niin sanotulle metsästyslodgeohjelmalle äänin 24–10. Ohjelma syntyi vuonna 2013 tukemaan oppaita, jotka kärsivät peurakatoron romahduksesta, mutta sen on sittemmin nähty kääntyneen alkuperäistä tarkoitustaan vastaan.

Vuodelle 2026 on myönnetty hieman yli 3 700 hirvenmetsästyslupaa, joista 90 prosenttia on varattu Mainen omille asukkaille, 8 prosenttia muualta tuleville metsästäjille ja 2 prosenttia lodgeohjelman kautta jaettavaksi. Tuo kahden prosentin siivu on kuitenkin herättänyt isot tunteet. Eräs ohjelma hyötynyt opas, Nathan Theriault OMM Outfittersista Eagle Lakesta, tarjosi saamiaan lupia metsästäjille lähes 29 000 dollarilla majoitus ja ruokailut mukaan lukien. Kriitikot sanovat, että tämä on esimerkki siitä, kuinka parhaiten verkostoituneet oppaat ovat oppineet "pelaamaan systeemillä" tavalla, jota ei alun perin suunniteltu.

Uudet säännöt tiukentavat lodgeohjelman kriteerejä muun muassa vaatimalla, että opas on järjestänyt hirvimetsästyksiä samalta tukikohdalta vähintään kolmena viimeisenä viitenä vuotena. Lisäksi lupien kasautuminen yhdelle alueelle tai kaudelle vaikeutuu. Mainen villieläinhallinnon johtaja Nate Webb huomautti, että nykyinen järjestelmä on jo nyt luonut epäoikeudenmukaisuuksia: esimerkiksi Allagash-järvien alueella ei jäänyt yhtään syyskuun lupaa tavallisille ei-maine-laisille metsästäjille, koska lodgeohjelman luvat söivät koko kiintiön. Isokorvat ansaitsevat sen, että niitä ympäröivät säännöt ovat reilut kaikille – siitä me hirviuutiset kannetaan huolta.